Lukkari-Jukolan tunnelmapaloja

31.7.2022

Kahden vuoden tauon jälkeen Jukolan viestin ajankohta palasi tutulle paikalleen, alkukesään, viikkoa ennen juhannusta. 

Viime vuonna Napapiiri-Jukola pidettiin elokuussa, jolloin yöttömän yön suunnistus jäi monelta kokematta ja pohjoisen valoisat yöosuudet olivatkin elokuussa todellisia pimeän osuuksia.

Tänä vuonna viestit käytiin totutulla paikalla, jolloin yön hämäryys/pimeys oli odotetun kaltainen. Kuitenkin ajoittainen sade yöllä teki suunnistamisesta haasteellisempaa ja näkyväisyys oli huonompi kuin poutasäällä.

Matkaan kohti Mynämäkeä lähdettiin perjantaina klo 16 totuttuun tapaan Kososen linja-autolla. Matkaan läksi 25 henkilöä, joissa oli suunnistajien lisäksi muutama kannustusjoukkoihin kuuluva suunnistuksen ystävä. Perillä Mynämäellä oltiin illalla noin klo 23 aikoihin. Teltat saatiin pystytettyä hämärtyvässä illassa poutasään vallitessa. Yön aikana alkoi vesisade, mikä jatkui ajoittaisena sunnuntaita vasten yöhön saakka. 

Telttapaikat sijaitsivat pellolla, josta kisakeskukseen tuli kävelymatkaa noin 1,5 km suuntaansa, joten hyötyliikuntaa kertyi viikonlopun aikana ihan mukavasti. Yöllä joidenkin telttaan oli kertynyt hieman kosteutta sateiden seurauksena, mutta sekään ei haitannut hyväntuulista suunnistusporukkaa. Sateiden johdosta savipohjainen pelto muuttui paikoitellen varsin liukkaaksi mutavelliksi. Pieniä kommelluksia sattuu yleensä joka reissulla eikä niiltä tälläkään kertaa vältytty, kun eräältä porukalta oli jäänyt teltan päällysosa kotiin, mutta seurateltasta löytyi tilaa näillekin epäonnisille.

Keski-Karjalan rastilla oli edustettuna 3 Venla-joukkuetta ja 2 Jukola-joukkuetta. Venloihin saatiin vahvistusta seuran ulkopuolelta, ja kaikki joukkueet saatiin kasaan. Muutama seuran jäsen joutui nimittäin tällä kertaa jättämään Venlat sivuun terveydellisten syiden takia. 

Mukana oli tälläkin kertaa useampi ensikertalainen. Jukolassa suunnisti Juho Leinonen 1 joukkueessa viidennen osuuden ja toi joukkueen vaihtoon hienosti sijalla 426. Ville Liukku suunnisti 2 joukkueessa myös viidennen osuuden ja sai tehtyä ehjän suorituksen eli tavoitteen täytettyä. Keväällä Maija Tietäväistä puraisi suunnistuskärpänen ja hän osallistui aktiivisesti iltarasteille kokeneemman suunnistajan opastuksella. Nopea oppinen Maija osallistui heti myös Venlojen viestiin 2. joukkueen aloittajana ja suoriutui osuudesta varsin mallikkaasti tuoden joukkueen vaihtoon sijalla 536 yli 1300 joukkueesta.

Seuran nuorista Oona Pirinen pääsi suorittamaan debyyttinsä Venloissa 2. joukkueen kolmannella osuudella. Oona suunnisti erinomaisesti olleen omalla osuudella sijalla 347/1307.

Venlojen sijoitukset: 1. joukkue 431, 2. joukkue 512 ja 3. joukkue 750.

Jukola sijoitukset: 1. joukkue 410 ja 2. joukkue 1124.

Sunnuntaina sää muuttui jälleen poutaiseksi ja kotiinlähtöä tehtiin lämpimässä aurinkoisessa säässä. Kotona oltiin illalla noin klo 22 aikoihin taas yhtä kokemusta rikkaampana. Ensi vuonna viestit kisataan Porvoossa, johon toivottavasti saadaan jälleen vahva edustus seurasta mukaan.

Lukkari-Jukolan tunnelmia kirjaili Satu.

Lukkari-Jukolan taideteos.
Keski-Karjalan Rastin beach flag Lukkari-Jukolan pimenevässä yössä.

Ensikertalaisten kokemuksia: Oona Pirinen

Tänä vuonna oli edessä itselleni ensimmäinen Jukola Turun seudulla Mynämäellä. Tarkoituksena oli mennä jo edellisenä vuotena, mutta koronan takia siirretty tapahtuma ei valitettavasti sopinut enää suunnitelmiin.

Olin kuullut entuudestaan jo paljon tästä suuresta tapahtumasta suvulta sekä muilta tutuilta ja katsonut telkkarista aiempien vuosien suunnistuksia, joten tietty mielikuva siitä oli jo ennestään tullut. Jännitystä ei omaksi yllätykseksenikään loppujen lopulta tullut ja suunnistuskin eteni hyvin ja suuremmilta kierroilta vältyttiin. Koko tapahtumalla oli oma hieno ilmapiirinsä ja oli mahtavaa kokea mm. kuuluisa telttasauna sekä nähdä yhteislähtö ja seurata Jukolan viestiä yön hämärässä. Kaiken kaikkiaan Lukkari Jukola oli ihana kokemus näin ensimmäistä kertaa ja se vastasi hyvin odotuksiani Jukolasta, tulen varmasti muistamaan tämän kokemuksen pitkään ja tämä oli alku toivottavasti monille tuleville Jukola kokemuksille.

Ensikertalaisten kokemuksia: Maija Tietäväinen

Ensikertalaisen muutamia muistoja Venloista:

  • Kihelmöivä jännitys!
  • Huikea tunnelma avausosuuden lähdössä.
  • Kilometrit kävellen kisapaikalle ja teltoille, teltoilta kisapaikalle ja vielä kerran kisapaikalta teltoille.
  • Peltomaisema, jossa telttoja silmänkantamattomiin.
  • Mutaisia ja vähemmän mutaisia reittejä alueella.
  • Mahtavat löylyt saunassa ja ihana suihku taivasalla.
  • Huippu seura ja sopu sijaa antaa asenne tilanteessa, jossa huomataan, että teltta ei ole tällä kertaa lähtenytkään matkaan mukaan.
  • Ja ennen kaikkea se tunne onnistumisen riemusta vaihdossa, kun ojennat kartan seuraavalla viestinviejälle.

Ensi vuonna uudestaan!